Tulosta tämä sivu

Radiotiedusteluveteraani Väinö Rantanen

Artikkeli on julkaistu alunperin Espoon Sotaveteraani -lehden numerossa 3/2012

Erään espoolaisen eläkeläisyhteisön puheenjohtaja esitteli läsnä olleille jäsenkokoukseen saapuneen, rennosti kävelykeppiä heiluttavan, sirkeäsilmäisen ja hymyilevän herrasmiehen seuraavin sanoin:

”Tervetuloa vääpeli evp. Väinö Rantanen kertomaan meille talvi- ja jatkosodan aikaisesta toiminnastanne Suomen armeijan radiovakoilussa.”

”Olen syntynyt Padasjoella vuonna 1914. Vanhempieni lisäksi perheeseeni kuului yksi sisar.

Ollessani puolivuotias perhe muutti Hollolaan ja kapinan jälkeen v. 1919 Mäntsälään kenkätehtailija Aaltosen kartanoon vuoteen 1928 asti. Ensimmäiset radiosähkötyksen alkeet sain Lahdessa jo vuonna 1932 matkustajakone Kalevan sähköttäjän pitämällä kurssilla.

Kun sitten vuonna 1935 jouduin sotaväkeen Viipurin kenttätykistö 2:n viestipatterin radiojaostoon, sain perusteellisen radiosähköttäjäkoulutuksen.

Ennen talvisotaa olin Jaakkimassa ja Terijoella armeijan radiotiedustelussa. Jaakkimassa alkuvuodesta 1937 seurasimme Neuvostoliiton rajavartioston viestiliikennettä, ja toukokuussa siirryimme Seivästön majakalle tarkkailemaan laivastoa. Joulukuusta 1937 alkaen olimme Terijoella. Siellä oli noihin aikoihin paljon venäläisiä, eikä toimintamme saanut paljastua heille. Talo, josta käsin suoritimme tiedusteluamme, sijaitsi meren rannalla. Uteliaiden harhauttamiseksi talon sanottiin toimivan ’armeijan mielenterveyspotilaiden hoitokotina’. Silloinen Viro oli meitä paljon edellä radiotiedustelussa, ja sieltä saatuja kokemuksia eversti Hallamaa sittemmin kehitteli Suomessa.

Sodan vuodet ja välirauhan aika

30.11.1939 klo 5.00 kaappasimme jokaiselta venäläiseltä radioasemalta yhden sanan mittaisen viestin: fakel, fakel, fakel. Sitten lensi pommituslaivue kohti Helsinkiä, tykit jylisivät ja konekiväärit papattivat. FAKEL-sana oli neuvostoarmeijalle käsky talvisodan aloittamiseksi.

Yksikkömme joutui perääntymään aluksi Viipuriin ja edelleen Syvärannan lottaopistolle Tuusulaan. Sieltä käsin kaappasimme sotatoimien kannalta tärkeitä, Neuvostoliiton radioasemien Raatteen ja Suomussalmen moteista omille joukoilleen lähettämiä viestejä.

Venäläisten viestit olivat 2-, 3-, 4- tai 5-numeroisin koodein lähetettyjä. Ne piti sitten muuttaa kirjaimiksi ja ymmärrettäviksi. Tunnettu suomalainen matemaatikko Rolf Nevanlinna sai kuulokkeet korvilleen ja ihmetteli: ’Avaruudessa on miljoonittain morsemerkkejä. Miten te sieltä pystytte kaappaamaan?’ Teki mieli vastata, että radiovakoilu on matikkaa vaikeampaa, mutta jätin sanomatta. Tunnistamiseen saimme apua myös kapteeni, filosofian maisteri Erkki Palelta, joka vuosikymmeniä sitten suunnitteli Suomessa käytössä olevan sotu-tunnusnumeroinnin.

Talvisodan päättyessä toimintamme siirrettiin Kauniaisiin. Viehättävä lotta antoi minulle lähtiäissuukon. Sen makea maku pysyi huulillani kaksi päivää ja muisto siitä vieläkin.

Välirauhan aikana viestien kaappaaminen oli kiellettyä, mutta sitä jatkettiin. 14.6.1940 lehdissä oli uutinen: Suomalainen matkustajakone Kaleva on ammuttu alas matkalla Tallinnasta Helsinkiin.

Saimme kaapatuksi venäläisen lentäjän radiosanoman venäläiselle sukellusveneelle, missä käskettiin kiireimmiten hakemaan alas ammutun koneen hylystä amerikkalainen kuriiriposti ja toimittamaan se Leningradiin. Saimme postit toimitetuksi Suomen viranomaisille.

Pudotetun koneen sähköttäjä oli Tauno Launis. Hänen muistolaattansa on Lauttasaaren sankarihaudalla.

1942 vihollinen pudotti Suomeen desantteja, joista yksi saatiin pidätetyksi Viipurissa. Hänelle tehtiin selväksi kaksi vaihtoehtoa: 1) siirryt palvelukseemme tai 2) kuolet. Hän valitsi vaihtoehdon 1). Emme luottaneet häneen, vaan teimme testin. Käskimme häntä lähettämään omilleen viestin, jossa kertoo saaneensa täältä 10 avustajaa, joiden olot ovat erittäin huonot. Pudottakaa apua. Sovittuun aikaan ja paikkaan pudottivatkin venäläiset lähetyksen, jossa oli ruokaa – mm. kaviaaria – ja kymmenen valkoista turkkia.

Ruuat söimme, mutta turkit toimitimme rintamalla taisteleville. Sittemmin desanttimme karkasi teltasta, ilmiantoi meidät ja sijaintimme ja saavutti kohtalonsa.

Syksyllä 1942 kaappasimme mielenkiintoisen sanoman, mistä selvisi, että Atlantilla on tulossa avustuslaivue Venäjälle. Siinä oli tykkejä ym. sotatarvikkeita. Toimitimme kaapatun sanoman saksalaisille, jotka sitten upottivatkin 30 laivan saattueesta noin puolet.

Hitler oli moittinut omia tiedustelijoitaan ja ihmetellyt, miksi saksalainen tiedustelu ei pysty samaan kuin suomalainen. Saksasta olikin sittemmin tarjottu meille uusimpia radiolaitteita, myös kunniamerkkejä, mutta emme ottaneet niitä vastaan.

Kun vuonna 1944 näytti jo varsin selvältä, että häviämme sodan, kysyi eversti Hallamaa ylipäällikkö Mannerheimilta, saammeko antaa kaapatut koodit ja sanomat amerikkalaisille.

Saimme luvan. Eversti Hallamaa toimitti materiaalin Tukholman kautta Yhdysvaltojen sotilasasiamiehelle. Osittain luovuttamiemme viestien perusteella Yhdysvaltojen kuuluisin vakoilijapariskunta Rosenberg tuomittiin sähkötuoliin.

Aselevon koitettua 1944 päällikkömme kutsui vakinaiset radiovakoojat puheilleen ja kertoi, että Ruotsi olisi halukas ottamaan radiovakoilijamme armeijansa alaisuuteen. Halukkaat voivat ottaa myös perheensä mukaan. Suunnitelma sai nimekseen Stella Polaris. Parikymmentä halukasta ilmoittautui lähtöön, jonka piti tapahtua laivalla Närpiöstä Ruotsin puolelle.

Laivaan oli kuitenkin pyrkimässä 600–700 miehitystä pelkäävää suomalaista. Kolme kauppalaivaa lastattiin matkustajia täyteen, osa joutui jäämään rannalle. Stella Polaris -tunnussanan kuultuaan tullimiehet toivottivat tulokkaat tervetulleiksi keskiruotsalaiseen Härnosandin kaupunkiin. Radiosähköttäjiksi alkoi ilomoittautua liikaa väkeä, joten minustakin tuli papereihin maininta puuseppä. Ruotsin lehdistö alkoi pelätä, että kyseessä olisi maihinnousu!

Ruotsiin jäi radiosähköttäjiämme viisi, ja he toimivatkin siellä aina eläkkeelle siirtymiseensä asti. Minä palasin junalla Haaparannan kautta Helsinkiin, missä edelleen jouduin tiedustelutehtäviin.

Viimeinen tiedustelupiste

Kun valvontakomissio ja kenraali Zdanov majailivat Hotelli Tornissa, sain toimipaikakseni huoneen katutasossa Tornia vastapäätä. Harjoitin Zdanovin ja Moskovan välisten viestien kaappaamista. Tehtävä oli vaarallinen, ja tuli pelko joutumisesta Siperiaan. Pahan päivän varalta oli tiedossa huoneen takaovi ja puolustusaseena pesäpallomaila. Olin ehtinyt palvelukseni jälkeen olla viikon siviilissä, kun ovikello eräänä aamuna soi ja kaksi miestä tuli hakemaan minut – sotarikollisen – suurella kiireellä Ratakadun Valpoon. Siellä kysyttiin: ’Mihin Hallamaa on paennut?’

Vastasin, ettei hän ole sitä minulle kertonut. Seurasi putkaa, kuulustelua, putkaa, kuulustelua.

Siskolleni valehdeltiin Valpossa, että olin räjäyttänyt Vapaan Sanan kirjapainon. Siskolleni luvattiin, että jos hän tarjoaa hyvän hotelli-illallisen parille valpolaiselle, he järjestävät minut vapaaksi.

Siskoni suostui ja tarjosi 2000 markan loistoillalliset. Oltuani kuukauden putkassa minut vapautettiin. Siskoni sai kuitenkin vielä punaisen Valpon etsiviltä vaatimuksen maksaa 10 000 markkaa, jotta minut vapautettaisiin. Sisko ei maksanut, koska olin jo vapaa. Sain myös vapautuksen Suomen armeijasta.

Mitä sitten elämä siviilissä

Vaimo löytyi oikeastaan Sortavalasta jo vuonna 1941. Kun salaisen tehtäväni takia en saanut ilmoittaa hänelle uutta olinpaikkaani, meni useita vuosia, ettemme kuulleet toisistamme mitään.

Kun vuonna 1946 menin Lahteen tapaamaan vanhempiani, käveli valittuni kadulla minua vastaan. Se tapaaminen johti avioliittoon, josta meille syntyi yksi lapsi, poika.

Tarvitsin uuden työpaikan ja menin alkoholiliikkeen pääkonttoriin Salmisaareen kysymään työtä.

Käytävällä vastaani tuli tunnettu urheilija Volmari Iso-Hollo. Kun kysyin häneltä löytyisikö minulle hommia, hän kysyi: ’Oletko urheilija?’ Vastasin, että on minulla neljä pesäpallomestaruutta. Mihin Iso-Hollo: ’Tule huomisaamuna. Kyllä täältä jotakin löytyy.’

Alkossa palvelin 27 vuotta myymäläpäällikkönä aina eläkkeelle siirtymiseeni asti.

Vapaaherran vuosista

Olen aina pyrkinyt pitämään kunnostani huolta liikkumalla. Alkossa ollessani kuuluin Ruotsia vastaan pelanneeseen suunnistusjoukkueeseen, harrastin myös yleisurheilua ja shakin peluuta.

Eläkkeelle jäätyäni tein lähes päivittäin kymmenen kilometrin kävelylenkin Lauttasaaressa. Nyt toinen polvi rajoittaa liikunnan määrää. Toimittelen kuitenkin kauppa-asiani itse ja käyn seuraamassa tapahtumia Kampin palvelukeskuksessa ja siellä myös ruokailen. Läskisoosi on yksi herkkuni ja kuntoni ylläpitäjä. Kuulun Sotaveteraaniyhdistykseen ja Lauttasaaren Kansallisiin Senioreihin, ja siellä osallistun mm. muistikerhon toimintaan.

Aaltosen kartanon ajoista

Emil Aaltonen oli tamperelainen suutari, joka perusti 1910 Aaltosen kenkätehtaan. Toiminta menestyi, ja Aaltonen hankki omistukseensa maatilan Mäntsälästä.

Aaltonen oli säästäväinen mies. Kerran hän huomasi tielle pudonneen hevosenkengän, nosti sen maasta ja sanoi minulle: ’Kylän seppä voisi käyttää tämänkin hyödyksi. Kerää sinä pudonneet hevosenkengät ja vie ne sepälle. Sano hänelle, että Aaltonen maksaa sinulle 5 penniä jokaisesta kengästä minkä hänelle tuot.’ Siskoni kanssa etsimme ja löysimmekin ainakin 100 kenkää. Seppä lupasi ilmoittaa saatavamme Aaltoselle.

Odotimme kolme, neljä vuotta, mutta maksua ei kuulunut. Perheemme muutti Lahteen ja asia unohtui.

Asia palasi mieleen 72 vuotta tapahtuneen jälkeen. Näin lehdessä, että Emil Aaltosen säätiö jakaa tutkimusapurahoja. En rahan vuoksi, mutta päätin lähettää vanhoista saatavistani laskun ko. säätiölle: toimitettu 100 hevosenkenkää sepälle á 5 penniä + korko. Säätiön puheenjohtaja soitti minulle ja haastatteli vanhoista tapahtumista. Muistin, että sepän nimi oli Johansson ja pehtoorin nimi Helin, muistin myös Aaltosen koiran, joka puri minua takalistoon, kun olin omenavarkaissa Aaltosen puutarhassa. Nähtävästi soittaja uskoi, että tarinani oli tosi. Hän kysyi pankkitilini numeroa. Viikko puhelun jälkeen tililleni ilmestyi Aaltosen säätiöltä 500 markkaa ja posti toi kotiini Emil Aaltosen elämäkertakirjan.

Edellä oleva tarinakin kertoo siitä, että pyrin pitämään yllä iloista elämänasennetta, en sure tai valita turhista ja otan avoimin mielin vastaan kaiken, mitä elämässäni kohtaan.”

Teksti: Helena Luukkonen

Huomautuksia

Toimitus oikaisee seuraavat muistelmassa esitetyt tiedot, joita on mm Insev evp Lauri Lehtosen ja tohtori Ohto Mannisen tekemän tutkimuksen perusteella voitu tarkentaa seuraavasti:

  1. Talvisodan alkamiseen liittyvää FAKEL-sanomaa viestittivät vain Itämeren laivaston verkot, ei koko Puna-armeija.
  2. Erkki Pale ei ollut vain apuna koodien tulkitsemisessa. Hän oli koko koodinmurtamistoiminnan johtaja Radiotiedustelukeskuksessa.
  3. Matkustajakone Kalevan mukana mereen pudonnutta postia ei toimitettu Suomeen, vaan sukellusvene vei sen Leningradiin.
  4. Materiaalia ei Tukholmassa toimitettu USA:n sotilasasiamiehelle, vaan OSS:n eli CIA:n edeltäjän edustajalle, suomalaissyntyiselle Wilho Tikanderille.
  5. Ruotsin radiotiedustelun palvelukseen jäi parisenkymmentä suomalaista (ei vain viisi).
  6. Radiotiedustelu ei ole vakoilua. Vakoilu on yleensä laitonta tiedustelutoimintaa. Radiotiedustelu on yksi menetelmä tiedustelun laajassa kentässä.
  7. Edellinen sivu:
    Seuraava sivu: Ihantalan panssarikoodi

Uutiset

Sivu 1 / 6  > >>

Kategoria: General
Kirjoittaja: Tiedottaja
Lokakuussa 2016 julkaistiin Ohto Mannisen, Lauri Lehtosen ja Timo Lienen kirjoittama kirja Sanomansieppaajia ja koodinmurtajia, joka kertoo radiotiedustelumme toiminnasta sotavuosina 1939–45.
Kategoria: General
Kirjoittaja: Tiedottaja

Kouvolan Sotilasradiomuseo järjestää 10.–11.9. (lauantai-sunnuntai) matkan Pietariin ja Kronstadtiin. Pietarissa tutustutaan sotamuseoon ja Kronstadtissa Popov-museoon. Matka varmasti kiinnostaa myös ELSO-killan jäseniä.

Matka Kronstadtiin kulkee Suomenlahden ali ja yli menevää patotietä, joten sekin nähdään matkalla.

Matkan kustannus on n. 250 €/henkilö + viisumikulut. Ilmoittautuminen matkalle 30.7. mennessä

Ilmoittautuminen sähköpostilla: museo@putkiradiomuseo.fi

Kategoria: General
Kirjoittaja: Tiedottaja
ELSO-kilta kokoontuu vuosikokoukseen Turkuun lauantaina 9.4. klo 15 alkaen. Kokouksen lisäksi päivän ohjelmassa on esitelmiä, ruokailu ja sauna. Kaikki jäsenet toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi.