Tulosta tämä sivu

Ilmavoimien radiotiedustelu jatkosodassa

<< Edellinen osa

Erikoiskalusto31

Kaikki maassa oleva radiotiedustelun erikoiskalusto oli sidottu PMRadP:n käyttöön. Siksi IlmavRadP:n perustamisvaiheeseen liittyi laaja hankintaprosessi, jonka hoiti PMRadP:n tekninen yksikkö eli Varikkokomppania. Suuntimoita, joita 6.K:n tarpeisiin hankittiin aluksi kaksi kappaletta, tilattiin Saksasta. Vastaanotinkalustona PMRadP:ssa oli jo ennen sotaa hankittu laadukas amerikkalainen NATIONAL 100 XA- kalusto. Sodan aikana ei niitä luonnollisesti enää saatu. Lisätarpeen täyttämiseksi kotimainen ASA-radiotehdas alkoi valmistaa NATIONAL-vastaanottimen kopiota, joka sai viestikalustotyyppimerkinnän VRLK. Laadullisesti se ei ollut NATIONAL-vastaanottimen veroinen, mutta täytti kuitenkin tyydyttävästi vaatimukset.

Ups Sotvirk Aliups Miehistö Naiset Yht
E/IlmavRadP
- kom ja huolto
- sääryhmä
- valvontaryhmä
- m-ajonryhmä
Esikunta yht

7
3
1
1
12

-
-
-
-

5
2
4
1
12

9
6
-
9
24

9
4
-
-
13





= 61
1.K pääsijoitusp
II/1.K
1.K yhteensä
7
6
13
1
2
3
11
17
28
55
75
130
14
17
31
= 88
= 117
= 205
2.K 6 1 13 37 11 = 68
3.K pääsijoitusp
II/3.K
3. K yhteensä
7
3
10
-
-
-
12
5
17
44
22
66
5
1
6
= 68
= 31
= 99
Pataljoona yht 41 - 70 257 61 433

Ilmavoimien Radiopataljoonan henkilöstövahvuus syyskuussa 1944

Tiedusteluasemat suunniteltiin liikkuviksi PMRadP:n 3. komppanian ratkaisuja mallina käyttäen. Tiedusteluasemien ajoneuvoiksi hankittiin kuitenkin kuorma-autoja, jotka maastokelpoisuudeltaan olivat eri luokkaa kuin MO:n Volvo-umpikuorma-autot. Ajoneuvoja hankittiin yhteensä 13 kappaletta. Joukkuekokonaisuus muodostui neljästä ajoneuvosta:

  • A-vaunussa eli kuunteluvaunussa oli viisi kahdella vastaanottimella varustettua kuuntelupistettä,
  • C-vaunussa eli korjaamovaunussa oli kaksi työpöytää,
  • D-vaunussa eli toimistovaunussa olivat karttatelineet ym. toiminnan johtamisen apuvälineet
  • E-vaunussa eli viestikeskusvaunussa oli puhelinkeskus, Hell-kaukokirjoitin ja ns. LJ-lennätin eli jotti.

Kuten nähdään, on vaunujen nimeämisessä B-kirjain hypätty yli. Tämä johtuu siitä, että MO:n kokoonpanossa B-vaunu oli suuntimovaunu32 . IlmavRadP:ssä käytössä olevien suuntimoiden antennikentät olivat niin suurikokoisia, että ne eivät soveltuneet vaunuasennukseen. Kolmastoista vaunu oli ylimääräinen kuunteluvaunu, joka oli pääasiallisesti valvontaryhmän käytössä. Vaunukokonaisuuden tarvitsema sähköteho saatiin joukkueen 8,5 kVA:n moottorigeneraattorista (Wickström-ASEA).

6. komppanian varustamiseen liittyvät hankinnat kestivät noin vuoden. Puhelimet ja keskukset saatiin nopeasti kotimaasta, LM Ericsson Oy:n tehtaalta, mutta ASA-vastaanottimien ja Saksasta hankittavien suuntimoiden ja Hell-kaukokirjoittimien saanti vei odotettua pidemmän ajan.

Organisaation laajennuttua pataljoonaksi alkoi uusi hankintavaihe. Ajoneuvoja ei enää hankittu, sillä lisäyksiköt oli päätetty sijoittaa kiinteisiin rakennuksiin. Suuntimoita tilattiin viisi lisää, ja ne saatiinkin nyt nopeammin. Samoin viestiyhteyskalusto saatiin kotimaasta nopeasti, mutta kaikkia ASA-kuunteluvastaanottimien toimituksia ei saatu toteutetuiksi ennen sodan loppua.

Syyskuussa 1944 oli pataljoonalla seuraavat määrät tiedustelun erikoiskalustoa (ulkomuistista laaditun luettelon mukaan)33 :

  • suuntimoita 7 kpl
  • vastaanottimia ASA 70 ”
  • muita vastaanotintyyppejä 10 ”

 

Suuntimoasema muodostui puurakenteisesta laiterakennuksesta, ”mökistä” ja sen ympärillä olevasta antennikentästä, jotka tavallisesti oli asennettu yhteiselle hirsialustalle. Pystytyksen suoritti suuntimomiehistö, 4 – 5 miestä parin apumiehen kanssa. Aseman siirto vei kuljetusmatkasta riippuen aikaa 12 – 24 tuntia. Suuntimoaseman paikalle oli omat vaatimuksensa alueen tasaisuuden ja esteettömyyden sekä maaperän laadun (sähkönjohtavuuden) suhteen.

Ajoneuvoja pataljoonalla oli edellä mainittujen erikoisajoneuvojen lisäksi 15 kuorma-autoa, 12 henkilöautoa ja 2 moottoripyörää.

Erikoisvälineistön hankinnat ja huollon hoiti alkuvaiheessa PMRadP:n Varikkokomppania. Myöhemmin vaiheessa hankinnat siirtyivät IlmavRadP:n hoidettaviksi, ensin Varikkokomppanian, myöhemmin Ilmavoimien Viestivarikon välityksellä. Huollon suhteen pyrittiin vähitellen omavaraisuuteen perustamalla korjaamotoimintaan pystyvä varikko ja erillinen varaosavarasto. Varasto oli aluksi esikunnan, peräytymisvaiheessa 2. K:n yhteydessä. Vasta elokuussa 1944 siirrettiin varasto ja varikko II/1.K:n yhteyteen Kausalaan. Korjausresursseja pyrittiin lisäämään mm. hankkimalla vastaanottimien virityslaitteisto34 . Teknistä henkilöstöä oli niukasti. Tästä on esimerkkinä se, että varikon 5 henkilöä joutuivat hoitamaan 1. K:n viestiyhteyksien huollon varikkotehtävien ohessa.

Hyvät viestiyhteydet, nopeatempoisen toiminnan elinehto35

Radiotiedustelun hankkimien tietojen hyödyntäminen ilmavoimien toiminnassa ja ilmatilannekuvan muodostamisessa edellytti nopeita viestiyhteyksiä ja suurta tiedonsiirtokapasiteettia. Tämä merkitsi sitä, että välittömään toimintaan liittyvien puhelin- ja lennätinyhteyksien eri toimipisteiden välillä oli oltava suoria, ilman välittäviä keskuksia. Henkilöstön vähyys pyrittiin korjaamaan parhailla sen ajan teknisillä välineillä ja ratkaisuilla. Organisaation hajaryhmitys laajalle alueelle asetti viestijärjestelmälle omat lisävaatimuksensa. Sekä tiedustelun erikoiskaluston että viestikaluston toiminnan edellytyksenä oli keskeytymätön sähkötehon saanti, joka vaati omat erityisratkaisunsa.

IlmavRadP, pataljoonan viestiyhteydet

Viestiyhteysjärjestelyt vaihtelivat paikallisista olosuhteista riippuen ryhmitysmuutosten eri vaiheissa. Esimerkkinä komppanian sisäisistä yhteyksistä kevätkaudella 1944 ennen vetäytymisvaihetta on 1. K:n viestiyhteyskaavio. Erikoisuutena sen ajan välineistössä oli kovaäänispuhelin, jolla pidettiin yhteyttä kuunteluvaunun ja taktisen toimiston (toimistovaunun) välillä. Tämä järjestelmä otettiin vähitellen käyttöön kaikissa komppanioissa.

Koko pataljoonan yhteysjärjestelyistä on esimerkkinä kaavio samoin touko-kesäkuulta 1944, jolloin II/2.K oli jo Nurmoilassa ja II/3.K Tiiksjärvellä. Eri toimipisteiden välisenä tärkeimpänä toimintaan välittömästi liittyvänä yhteysvälineenä oli ns. LJ-lennätin. Se oli Päämajan Radiopataljoonassa kehitetty tasavirtasähkötysjärjestelmä, jonka olivat suunnitelleet majuri R Lautkari ja inskapt H Jalander. Siitä nimitys LJ eli saksalaisittain lausuttuna eljot, josta edelleen lempinimi ”jotti”. Se toimi olemassa olevilla lankayhteyksillä ns. keinokytkentöjen avulla siten, että se ei häirinnyt muuta puhelinliikennettä eikä ollut myöskään muiden lankayhteyden käyttäjien havaittavissa. Lj-yhteydet kytkettiin puhelinkeskuksissa keskuksen sisäisenä kytkentänä keskuksen puhelinvaihteen ohi niin että saatiin välitön, suora yhteys kaukanakin olevien pisteiden välillä. Oheinen kaavio on viitteellinen, eikä sisällä kaikkia yksityiskohtia. Useita toimipisteitä saatettiin kytkeä rinnan niin, että sanoma meni samanaikaisesti usealle vastaanottajalle. Näin on ilmeisesti kaavion mukaan tehty ainakin esikunnan, 1.K:n ja 2.K:n muodostamassa verkossa.

Pataljoonan viestiyhteyskaavioon ei ole merkitty 3.K:n ja esikunnan välistä yhteyttä, joka tässä vaiheessa on vielä ollut ainoastaan radioyhteys. Kuvasta puuttuvat myös erilliset suuntimot. Mukana on vain kolme komppanioiden johtopaikkojen lähellä sijaitsevaa suuntimoa.

Komppanioiden ja erillisten joukkueiden johtopaikalta oli yhteys tuettavaan lentoyksikköön samoin kuin kaukoyhteystarpeesta riippuen yhteen tai useampaan läheiseen puolustusvoimien keskukseen. Lentoyksikön komentopaikalla oli radiotiedustelun kuuntelupuhelin (reportteriupseerin puhelin) välittömästi pääjohtopaikan vieressä.

Yhteydet kuuntelupisteiltä suuntimoille olivat erittäin tärkeät siksi, että suuntimolle piti voida antaa taajuus- ym. tiedot kohdelähetteen vielä toimiessa. Tätä varten kehitettiin rintamikrofonipuhelin, jonka toiseen kuulokkeeseen tuli radiosta kuunneltava lähete. Näin kuuntelija saattoi samanaikaisesti kuunnella lähetettä ja antaa suuntimiskomentoa. Pidemmillä suuntimoyhteyksillä käytettiin LJ-lennätintä, jolle kehitettiin mahdollisimman lyhyt viestinmuoto. Usean LJ-yhteyden rinnankytkennän avulla saatiin sama suuntimiskomento samanaikaisesti kahdelle tai useammalle suuntimolle. Varayhteytenä pitkillä etäisyyksillä oli aina radio, jota varten kehitettiin yksinkertainen salaamiskoodi.

Komppanioiden välillä samoin kuin komppanioiden ja esikunnan välillä käytettiin yhteysvälineenä yleisimmin lennätintä (kaukokirjoittimia Hell ja Siemens). Näitä varten saatiin omat suorat yhteydet ylijohdon verkosta kantoaaltoyhteyksinä tukeutumalla Päämajan ja Ilmavoimien esikunnan sekä yhtymien viestiorganisaatioihin. Pataljoonan sisäiset yhteydet rakennettiin pääasiassa omin voimin. Merkittävimpien viestivälineiden lukumäärät olivat:

  • kaukokirjoittimia (Hell, Siemens) 6 kpl
  • kantoaaltopäätteitä 3 paria
  • lähettimiä 6 kpl
  • puhelinkeskuksia 8 ”
  • LJ-eli jottipäätteitä 15 ”

Pataljoonan viestiorganisaatiota johti viestiupseeri, jona alusta asti toimi luutnantti Airas. Myöhemmin saatiin toinen viestiupseeri. Esikunnassa ja komppanioissa oli omat viestitekniset ja viestityshenkilöstönsä. Koko pataljoonan viestihenkilöstön lukumäärä oli syksyllä 1944 54 henkilöä eli noin 12 % kokonaisvahvuudesta.

Kuuntelutoiminnan yleiset puitteet ja tavoitteet

Pataljoonan päätehtävä oli Neuvostoliiton ilmavoimien radioliikenteen seuraaminen, liikenteen sisällön selvittäminen ja siitä saatavien operatiivis-taktisten johtopäätösten tekeminen. Viestitystekniikan kannalta jakautuivat kuunneltavat ja siepattavat viestit kahteen päälajiin, puheviesteihin ja sähkötysviesteihin. Puheviestiliikenne liittyi ensisijaisesti nopeatempoiseen hävittäjätoimintaan, sähkötysliikenne taas pommituskoneiden toimintaan sekä maatukikohtien väliseen radioliikenteeseen. Kumpikin viestitysmuoto vaati kuuntelijalta luonnollisesti oman ammattitaitonsa, puheviestitys kielitaidon ja sähkötysliikenne morsemerkein suurella nopeudella tapahtuvan sähkötyksen tulkintakyvyn. Kumpaankin viestitysmuotoon sisältyi myös viestien salaaminen, puheviestityksessä tavallisesti yksinkertaisen peitesanaston avulla, sähkötyksessä erityisen salaamiskoodin ja sen käyttöön liittyvän matemaattisen salaamistekniikan avulla. Kummassakin tapauksessa tarvittiin kykyä tulkita viestit selväkielelle.

IlmavRadPn ryhmitys heinäkuussa 1944

Radiotiedustelun suurina etuina sen ajan muihin tiedustelu- ja valvontasensoreihin eli käytännössä aistinvaraiseen ilmavalvontaan verrattuna oli oleellisesti suurempi havaitsemisetäisyys sekä se, että radiotiedustelulla saatiin kohteesta paljon tietoa. Saatava tieto saattoi olla jossain määrin erilaista puhe- ja sähkötysradiokuuntelussa. Oleellista on kuitenkin se, että ei saatu ainoastaan tietoa havaintohetken tilanteesta, vaan myös tiedustelun kohteen tulevasta toiminnasta ja kohteista.

Kumpaankin radiotiedustelun muotoon liittyi oleellisena kohteiden paikantaminen suuntimisen ja ristisuuntimisen eli leikkausmittauksen avulla. Liikkuvista maaleista koostuvan nopeasti muuttuvan ilmatilannekuvan hallinnassa se oli paljon tärkeämpää kuin suhteellisen staattisessa maarintaman tilanteessa. Ilmavoimien radiotiedustelussa suuntimoiden lukumäärän merkitys korostui tästä syystä. Päämajan Radiopataljoonalla oli vain neljä kiinteätä suuntimoa, kun Ilmavoimien Radiopataljoonalla oli niitä seitsemän. Mainittakoon, että Itä-Karjalassa toimivalla PMRadP:n moottoroidulla komppanialla oli muutamia keveitä suuntimoita, mutta tulokset niiden käytöstä olivat huonoja. Silti tultiin toimeen. Maakohteet pystyttiin paikantamaan yleensä sanomien sisällön perusteella ja sen jälkeen tunnistamaan ne viestitykseen liittyvien ulkoisten tuntomerkkien, esimerkiksi sähkötyskäsialan perusteella.

Radiotiedustelun tulosten hyödyntäminen oli toisaalta välitöntä taktista hyödyntämistä esimerkiksi hävittäjätaisteluissa tai ilmavalvonnassa, toisaalta tilastolliseen ja muuhun tutkimukseen nojautuvaa pitkäjänteistä tilanteen seurantaa. Pitkäjänteisen tutkimuksen avulla pyrittiin seuraamaan vihollisen ryhmitykseen ja toimintaan liittyviä muutoksia ja tekemään niistä operatiivisia ja strategisia johtopäätöksiä.

Omana kohteenaan oli Neuvostoliiton sääsanomaviestitys, jonka sieppauksen tuloksia hyödynnettiin omia sääennusteita laadittaessa.

Ilmavoimien radiotiedusteluun liittyi alusta asti myös oman radioliikenteen valvonta, jonka tehtävänä oli todeta oman radioliikenteen heikkoudet vihollisen radiotiedustelu-uhkan kannalta ja havaita radioiden käyttökurin rikkeet.

Puheradiokuuntelu

Puheradiotiedustelun tuloksena saatiin kohteen paikan lisäksi useissa tapauksissa selville vihollismuodostelma suuruus, lentokonetyyppi, lentokorkeus, toimintakohde ja tuloaika kohteelle. Saura mainitsee aikaisemmin käsitellyssä muistiossaan, että puheradiokuuntelun avulla saadaan vihollisesta myös mielenkiintoisia ”henkilökohtaisia yksityispiirteitä”36 . Edelleen Saura toteaa jo kolmen kuukauden toimintavaiheen jälkeen, että ”Suulajärven joukkue on saanut hyvän otteen vihollisen hävittäjätoimintaan nähden, josta on ollut välittömänä tuloksena mm. yhden LBL:n pelastaminen varmalta tuholta sekä muutamien meille edullisten ilmataistelujen aikaansaaminen”.

IlmavRadP, kuunteluasema

Puheradioliikenteestä siepatut ja selvitetyt viestit ilmoitettiin välittömästi tuettavan rykmentin tai laivueen komentopaikalle, jossa toimiva reportteriupseeri vastaanotti, seuloi ja edelleen ilmoitti kuuntelutulokset37 .

Radion käyttäjä pyrkii luonnollisesti viestitoiminnallisin järjestelyin ja peitekieltä tai salaamistekniikkaa käyttäen vaikeuttamaan vastustajan tiedustelutoimintaa. Neuvostoliiton ilmavoimien toiminta oli tässä mielessä periaatteessa systemaattista ja kontrolloitua, mutta valtavan kalusto- ja liikennemäärän vuoksi pakostakin jäykkää. Jäykkyys merkitsi sitä, että vastustajan tiedustelun vaikeuttamistoimenpiteitä ei voitu tehdä joustavasti eikä nopeasti. Sen lisäksi tehtiin virheitä, sekä taajuuksien ja kutsujen käyttämisessä että peitekielikurin noudattamisessa. Nämä virheet helpottivat ilmavoimien radiotiedustelua oleellisesti. Usein esiintyi suorastaan selväkielen käyttämistä ja siihen liittyen jaarittelevaa viestitystapaa38 .

Radiotiedustelun taktinen merkitys korostui kesän 1944 taisteluissa varsinaisten ilmavalvonta-asemien ollessa uudessa ryhmitystilanteessa entistä lähempänä omia lentotukikohtia39 . Kerta toisensa jälkeen pystyttiin järjestämään ”täysosumia”. Esimerkkinä radiotiedustelun roolista mainittakoon Tali-Ihantalan taistelujen aikana tapahtunut Lappeenrannan ja Immolan kenttien pommitus. Radiotiedustelun tietojen perusteella Le.R 3:n molemmat laivueet ehdittiin hälyttää Lappeenrannan ja Taipalsaaren kentiltä torjuntalennolle. Syntyneissä ilmataisteluissa ammuttiin alas 15 viholliskonetta. Suomalaisten tappiot Lappeenrannan kentällä olivat vain 4 tuhoutunutta konetta. Immolassa saksalaiset eivät uskoneet annettua varoitusta pitäen lähestyviä venäläiskoneita suomalaisina. Lento-osasto Kuhlmey menetti hyökkäyksessä neljä Stuka- ja viisi Fw 190-konetta. Lisäksi 15 konetta vaurioitui40 .

Joppe Karhunen kertoo teoksessaan ”Taistelulentäjien jatkosota” lentomestari Aimo Juholan saamasta ”radiotiedustelupalvelusta” tiedustelulennolla. Radiolla annettu peitesana ”kataja” merkitsi, että vihollinen oli havainnut suomalaiskoneen. Sanalla ”koivu” viestitettiin, että vihollinen oli saanut hyökkäyskäskyn, edelleen sanalla ”mänty” ilmaistiin vihollishävittäjän havainneen tiedustelukoneen. Näiden varoitustietojen avulla Juholan tiedustelutehtävä tuli suoritetuksi41 .

Ilmavoimien radiotiedustelu saattoi antaa myös maavoimia koskettavaa ja hyödyttävää tietoa. Taistelun Viipurista ollessa käynnissä kesällä 1944 ilmoitti eräs pataljoonan kuunteluyksiköistä tiedustelukeskukseen, että panssarivaunuun sijoitettu vihollisen ilmavoimien ja panssarijoukkojen johtoasema oli oman ilmoituksensa mukaan saapunut Viipurin Käremäen kaupunginosaan. IV armeijakunnan tiedustelutoimisto väitti tätä, jo ylipäällikölle asti välitettyä tietoa perättömäksi, ja pataljoonan komentaja sai nuhteet. Tieto vahvistui kuitenkin oikeaksi ja nuhteet vaihtuivat kiitokseksi. Oli tyypillistä, että pataljoonan saamiin maavoimatietoihin ei aina luotettu42

Kymmenen päivän välein tehtiin tilastointia ja operatiivista tutkimusta varten katsaukset koko ilmavoimille. Sen lisäksi 23.4.1944 lähtien IlmavRadP:n esikunnan tiedustelutoimisto laati päivittäisen radioliikennetiedoituksen yhteenvetona koko pataljoonan alueella siepatusta liikenteestä. Tämä jaettiin Päämajan tiedusteluosastolle, operatiiviselle osastolle, Ilmavoimien esikunnalle, PMRadP:lle sekä saksalaiselle yhteistoimintakumppanille. Tiedustelutoimistossa laadittiin myös pidemmän aikajänteen katsauksia, joihin sisältyi merkittäviä havaintoja ja johtopäätöksiä vihollisen toiminnan tulevasta suuntautumisesta. Niinpä esimerkiksi toukokuun 1944 katsauksessa esitettiin mm. seuraavaa: ”13. IlmaA:n seuraaminen, jonka toiminta kuun lopulla lisääntyi Karjalan Kannaksella, antaa aiheen olettamukselle, että se tulee kohdistamaan lentotoimintansa yhä suuremmassa määrin tälle alueelle. Sen maataistelu- ja hävittäjävoimien siirtyminen viittaa taistelutoimien kiihtymiseen, mahdollisesti hyökkäystoimintaankin. Todetut maataistelukoneiden ja panssarivoimien yhteistoimintaharjoitukset tuovat mieleen ajan ennen Pietarin ulosmurtautumishyökkäystä”43 . Tutkimustoimintaan liityi laaja tilastointi, jossa havaittujen vihollislentojen lukumäärät taulukoitiin kuukausitilastoina rintamasuunnittain ja lentoyksiköittäin ainakin lentodivisioonien tarkkuudella44 .

Sähkötyskuuntelu

Sähkötyskuuntelu aloitettiin kahden kuuntelupisteen voimin Suulajärvellä joulukuussa 1943, siis radiotiedustelun toimiessa vielä 6.K/PMRadP:n organisaatiossa. Toinen pisteistä etsi ja toinen seurasi ilmavoimien kannalta merkittäviä radioverkkoja. . Pääkohteena oli alkuvaiheessa 13.IlmaA, sen pommituskoneiden ja maa-asemien välinen radioliikenne.

Liikennetutkimus osoitti, että kaikki havaitut sähkötysradioverkot eivät liittyneetkään 13. Ilma-armeijaan, vaan siinä vaiheessa johonkin tuntemattomaan lentoyksikköön. Samoihin aikoihin oli saksalaisilta saatu tietoja Neuvostoliiton kaukotoimintailmavoimien (ADD) toimintaperiaatteista ja toimintaan liittyvästä radioliikenteestä. ADD:n toiminta oli siihen asti suuntautunut etupäässä rintamapommituksiin itärintamalla ja jonkinverran kotiseutupommituksiin Saksassa ja Balkanilla. Nyt todettiin, että nämä tuntemattomat verkot olivatkin ADD:n verkkoja. Tämä tieto varmistui 6.2.1944 tapahtuneen ensimmäisen Helsingin suurpommituksen yhteydessä. Pommitusmuodostelmat olivat ADD:n yksiköitä45 . Varoitusta ei tästä ensimmäisestä pommituksesta pystytty antamaan, koska ADD:n toimintaa ei siinä vaiheessa tunnettu vielä riittävästi. Saksalaisilta saadun tiedon mukaan ADD:n toiminnan eräs tyypillinen piirre oli se, että ½ - 4 tuntia ennen hyökkäystä kohdealueelle lähetettiin säätiedustelukone, joka lähetti omalle johtoasemalleen 3 – 5 minuutin välein lyhyitä koodisanomia. Tästä verkosta alettiin nyt systemaattisesti etsiä säätiedustelukonetta, jota jatkuvasti suunnittiin kahdella suuntimolla (Suulajärvi, Juurikorpi).46

11.2.1944 tehtiin ensimmäinen sääkonehavainto. Erkki Pale on muistiossaan siteerannut Juurikorvessa toimineen II joukkueen johtajan luutnantti Rope Kojosen haastattelukertomusta:47 ” Suunnimme ja ristisuunnimme suurimman osan koneen reitistä, jotapaitsi se ystävällisesti kyllä lensi aivan Juurikorven yli. Saatoin omin silmin nähdä sen hahmon liukumisen tähtikirkasta taivasta vasten. Kun koneen antamat sanomat muistuttivat Itämeren laivaston ilmavoimien sääsanomia, ja kun sittemmin vielä todettiin ’nousukutsut’ lentokoneille, lähetimme rohkeasti varoituksen 2 -2,5 tuntia ennen hyökkäystä. Arvioimamme ajankohta piti kutinsa puolen tunnin sisällä, eikä konemääräkään, 100 – 150 kpl ollut olosuhteisiin katsoen hullummin arvattu. Eihän tavallisesti kukaan ole erikoisen iloinen vihollisen hyökkäyksestä, mutta suotakoon minulle anteeksi tässä tapauksessa se syvä ja vilpitön ilon tunne, joka valtasi mieleni hyökkäyksen tapahtuessa”. Kyseessä oli ilmeisesti Kotkan pommitus 10. 11.2.194448 .

Sähkötyskuunteluun Juurikorvessa suunnattiin lisää kuuntelupisteitä, jonka ansiosta tietämys ADD:n toiminnasta ja siihen liittyvistä radioverkoista kasvoi nopeasti. Todettiin useita ADD:n tulevaan hyökkäyksen valmisteluun liittyviä indikaatioita:49

  • ADD:n ylijohdon johtoverkko otti joka päivä klo 17 Suomen aikaa yhteyden niihin armeijakuntiin, jotka muodostivat seuraavan yön taisteluryhmän. Yhteys otettiin vain näihin yksikköihin50 . Näin voitiin arvioida hyökkäyksen volyymiä jo etukäteen, vaikka toimintasuunta jäi tässä vaiheesa vielä tuntemattomaksi.
  • Johtoasemat suorittivat usein päiväsaikaan lentokoneiden kanssa viritysliikenteen, minkä eräissä tapauksissa voitiin todeta edeltäneen hyökkäystoimintaa.
  • Jos säätila kohdealueella oli epävarma, lähetti yksi tai useampi kohdealueen lähellä oleva rykmentti yhden tai useamman sääkoneen tutkimaan säätilannetta lentoreitillä ja kohdealueella. Säätilanteesta riippuen sääkone saattoi olla kohteen yläpuolella 1/2 – 4 tuntia ennen hyökkäystä. Erittäin suuren hyökkäyksen varmistamiseksi (esimerkiksi Helsingin kolmas pommitus) asetettiin pari sääkonetta lentoreitin sivustoille tarkkailemaan säätilan kehittymistä.
  • Siitä hetkestä lähtien, kun koneet nousivat kentiltä, voitiin suuntimien ja ristisuuntimien avulla määritellä lentosuunta ja vähitellen arvioida kohde. Nousujen tapahtuessa useana aaltona voitiin kunkin aallon saapumisaika kohdealueelle arvioida melko tarkkaan.

Myös sähkötysradiokuuntelijat ja analyytikot pystyivät vihollisen salaamisjärjestelyistä (kutsujen ja taajuuksien vaihdot, sanomien salaaminen) huolimatta eri keinoin tunnistamaan lentoyksiköt, jopa yksittäiset lentokoneet ja tekemään johtopäätöksiä odotettavissa olevasta toiminnasta51 .

Radiotiedustelun osuus varoituksen antajana tulevista ilmahyökkäyksistä oli merkittävä. Jo muutaman päivän kuluttua ensimmäisestä Helsingin pommituksesta tapahtunut Kotkan pommitus oli siis ensimmäinen, josta pystyttiin varoittamaan. Seuraavien Helsingin suurpommitusten indikaatiot tunnistettiin hyvissä ajoin ja radiotiedustelu pystyi antamaan varoituksen toisen pommituksen (16. – 17.2.1944) edellä 1 h 40 min ja kolmannen (26. -27.2.1944) edellä 1 h 28 min ennen hyökkäystä52 .

Edellä mainittujen tapausten lisäksi voidaan yleisesti todeta, että lukuunottamatta Oulun pommituksia ei ADD suorittanut ainoatakaan pommitushyökkäystä alueellemme siten, että ennakoivaa varoitusta kohteelle ei olisi annettu. Muutamat käynnistetyt hyökkäysoperaatiot keskeytyivät säätilanteen vuoksi. Alkuvaiheessa radiotiedustelun havainnot annettiin Kotkan Ivsk:lle, 8.3. lähtien Kotkan ja Helsingin Ivak:ille. Joissakin tapauksissa, hyökkäyksen laajuudesta riippuen tehtiin ilmoituksia myös IlmavE:lle, Tied.1:lle ja Tied.2:lle. Jos lento suuntautui Viron rannikolle, siitä piti antaa ilmoitus myös saksalaisille, mutta ”niiden ilmoitusten kanssa ei aina oltu niin tarkkoja”53 ADD:n seuranta ja siihen liittyyvä selvitystyö keskitettiin 24.3.1944 Juurikorpeen. Kun vielä kevän 1944 kuluessa saatiin luoduksi optimaalisesti ryhmitetty ja hyvillä yhteyksillä varustettu suuntimoverkko, saatiin ADD:n seuranta entistä tehokkaammaksi ja varmemmaksi. 1.8.1944 mennessä oli ADD:n seuranta siirretty Kausalaan.

ADD-seurannan tietoja käytettiin ainakin muutamia kertoja hyväksi hyökkäyksissä vihollisen pommitustukikohtia vastaan. Esimerkiksi 1.3.1944 tapahtuneen pommitushyökkäyksen aikana ilmoitettiin omalle pommituslaivueelle, milloin vihollismuodostelmat ovat kääntymässä paluumatkalle kotikentälleen Levashovoon. Näiden perään suunnattu oma pommitusyksikkö onnistui pommittamaan valaistua lentokenttää ja sille laskeutuvia koneita54

Myös ADD-seurantaan liittyi tutkimustyötä, jonka tuloksena tilastoitiin kuukausittain lentokonekaluston määrävahvuus, todettu vahvuus, todetut tappiot ja todetut täydennykset55 .

Sääryhmän toiminta

Sääryhmän tehtävänä oli vihollisen ilmavoimien säähavaintoverkkojen kuuntelu ja siepattujen sääsanomien avaaminen. Sääsanomat sisälsivät kansainvälisellä koodilla annettuja Jäämeren ja Vienanmeren alueen sääennusteita sekä lentokoneiden sääpyyntöjä, paikkailmoituksia ja lennonjohtoasemien ohjeita. Sääryhmä seurasi myös kuriirilentoliikenneverkkoa.

Oman radioliikenteen valvonta

Valvontaryhmän tehtävänä oli ilmavoimien maaradioverkkojen, ilmavalvontaverkkojen sekä hävittäjien radioliikenteen valvonta. Ryhmä toimi eri komentopaikkojen tai pääjohtopaikkojen läheisyydessä liikennerikkeiden havaitsemiseksi ja virheellisen toiminnan oikaisemiseksi. Valvonnan järjestämiselle ovat mahdollisesti antaneet oman sysäyksensä Päämajan Tiedusteluosaston sotavankitiedot, joiden mukaan suomalainen radioliikennekuri on ollut huonoa, joka taas on helpottanut Neuvostoliiton radiotiedustelun työtä. Tästä on Päämajan Tied.2:n (viestitiedustelutoimiston) päällikkö everstiluutnantti Reino Hallamaa lähettänyt 1.12.1941 kirjeen Päämajan Viestikomentajalle56 .

Liikenteen suhteen valvottiin, että eri liikennemuodoissa (hävittäjien puheradioliikenne, maaradioverkkojen sähkötysliikenne, iv-verkkojen liikenne) toimittiin annettujen ohjeiden mukaisesti ja kaikkialla samalla tavalla niin, että poikkeavia yksilöllisiä käytänteitä ei esiintynyt. Tähän liittyi luonnollisesti salaamisohjeiden noudattamisen ja salaamiskurin valvonta. Havaituista rikkeistä tehtiin ilmoitukset asianomaisille viestikomentajille.

Omien radioliikennemenetelmien kehittämisessä käytettiin hyväksi myös niitä havaintoja, joita radiotiedustelu oli saanut vihollisen radioliikenteestä ja sen heikkouksista radiotiedustelua vastaan. Nämä havainnot, kokemukset ja johtopäätökset on koottu muistioksi57 . Yleisenä johtopäätöksenä todetaan muistiossa, että koska vihollisen erittäin runsasta ja hyvin johdettua radioliikennettä pystyttiin helposti analysoimaan ja seuraamaan, on selvää, että meidän oma, paljon vähäisempi liikenteemme on vihollisen helposti seurattavissa ja tiedustelumielessä hallittavissa. 18-sivuisessa muistiossa käsitellään yksityiskohtaisesti virheitä, joita vihollisen ilmavoimissa oli tehty kutsujärjestelmien, taajuuksien valinnan ja liikennöimisen suhteen. Tyypillisiä virheitä olivat esimerkiksi paljastavien kutsujen ja helposti avautuvien peitesanojen käyttäminen, samojen kutsujen ja taajuuksien käyttäminen pitkiä aikoja sekä tarpeeton viritys- ja muu liikkenne. Muistiossa annetaan ykstyiskohtaisia ohjeita edellämainittujen virheiden välttämiseksi.

Lopuksi

Ilmavoimien radiotiedustelu pystyttiin kapteeni Mauri Hartikaisen johdolla oganisoimaan, varustamaan ja kouluttamaan hämmästyttävän lyhyessä ajassa ammattitaitoiseksi ja tehokkaaksi organisaatioksi. Taustalla oli toisaalta Päämajan Radiopataljoonan pitkälle kehitetty radiotiedustelun ammattitaito ja ilmavoimien käyttöön annettu ydinhenkilöstö, toisaalta ilmavoimien rutiinit ja tekninen osaaminen omien viestijärjestelmien rakentamisessa. Sen lisäksi tarvittiin innovaatioita ja luovia ratkaisuja, joilla perinteisen radiotiedustelun toiminta ja tekniset ratkaisut sopeutettiin ilmavoimaympäristöön. Tämä kaikki saatiin aikaan erittäin vähäisin henkilöresurssein. Hieman ihmetystä herättää Hartikaisen muistelmassaan antama lausunto, jonka mukaan ”Ilmavoimien ylin johto ei liene suurestikaan arvostanut pataljoonan toimintaa, sillä sen suhtautuminen pataljoonaan oli tunnustusta kaihtavaa”. Edelleen Hartikainen toteaa kuitenkin, että pataljoona koki suuren hetkensä, kun Päämajan kirjelmällä 19.5.1944 ylipäällikö esitti kiitoksensa pataljoonalle ja sen komentajalle ”menestyksellisestä ja arvokkaita tuloksia tuottaneesta toiminnasta.”58 .

Lähdeluettelo

1 Pale, Erkki (toim. Reijo Ahtokari), Suomen radiotiedustelu 1927 – 1944, Hakapaino Helsinki 1997, s. 25 – 28. Teos perustuu pääasiassa 1970-luvulta alkaen kerättyyn muistitietoon.

2 Lehtonen, Lauri, Radiotiedustelu jatkosodassa, artikkeli teoksessa Jatkosodan Pikku-Jättiläinen, WSOY Porvoo 2005, s. 172 – 197. Heino, Risto (sodan ajan radiotiedustelun liikennetutkija), haastattelu 3.9.2007. Kaltokari, Artturi (sodan ajan radiotiedustelun kuuntelualiupseeri), haastattelu 4.9.2007.

3 Heino, Kaltokari

4 Beckman Bengt, Svenska kryptobedrifter, Albert Bonniers förlag, , BorÃ¥s 1996 s. 75

5 Sota-arkisto T-2864/14: Plan för samarbete mellan den finska och svenska luftbevakningen, Helsinki 7.7.1938,

6 Pale s. 95 - 106

7 T Tuomen kokoelma: Ilmavoimien Viestipataljoona, numeroimaton ja allekirjoittamaton muistio 7.4.1945:
Sotahistoria (Ilmavoimien radiotiedustelu sodan aikana), perustuu osin muistitietoon, mutta kirjoittamisajankohtana suhteellisen tuoreeseen.

8 Sota-arkisto T 19351/7: Le.R 2:n ak 1151/II/3d sal/20.10.1941, Eversti Richard Lorenzin ehdotus ilmavoimia palvelevan radiotiedustelun aloittamisesta.

9 Ilmavoimien Viestipataljoona

10 Pale, s. 182

11 Sota-arkisto T 13703, Mauri Hartikainen 21.12.1941, Esitys kuunteluaineiston keräämisestä Le.R 2:lle,

12 T Tuomen kokoelma, os H:n sotapäiväkirja ja IlmavE:n kirj 23330/Viesti 2/33 sal/25.5.1942

13 Sota-arkisto T-19369/5, NL:n ilmavoimien radioliikenne, 3./PMRadP:n kirj 661/9a/42 sal/12.8.1942

14 T Tuomen kokoelma, osasto H:n sotapäiväkirja

15 T Tuomen kokoelma, PMjärj-os:n kirj 1959/Järj.1/2/sal/7.9.1942

16 Mauri Hartikainen, Ilmavoimien sodanaikainen radiotiedustelu, Viestimies-lehti n:o2/1975

17 Pale s. 183

18 Sota-arkisto T 19282/86, Ilmavoimien esikunnan kirj V-os 6298 sal/11.12.1943

19 Sota-arkisto T15723/11, IlmavE:n kirj 4297/Ye3/2d/27.12.1943, ilmavkom:n esitys Ylipäällikölle

20 T Tuomen kokoelma, PM Järj-os 456/Lkp.sal/27.2.1944

21 Ilmavoimien Viestipataljoona

22 Ibid.

23 Ibid.

24 Ibid

25 Päämajan Radiopataljoonan henkilöluettelo, kirjoittajalla

26 Ilmavoimien Viestipataljoona

27 Sota-arkisto T 19352/18, PMRadP:n kirj 210/2/1/sal/1.2.1944, Ilmavoimien Radiopataljoonan tarvitsema henkilöstö

28 Ibid

29 Seppo Kepponen, ”Hartikaisen sirkuksesta” Stella Polarikseen, Viestimies-lehti n:o 2/1984

30 Mauri Hartikainen

31 Ilmavoimien Viestipataljoona

32 Pale s. 115

33 Ilmavoimien Viestipataljoona

34 Ibid

35 Ibid

36 Sota-arkisto T 19282/86, Ilmavoimien esikunnan kirj V-os 6298 sal/11.12.1943

37 Ilmavoimien Viestipataljoona

38 Mauri Hartikainen

39 Ilmavoimien Viestipataljoona

40 Maanpuolustuskorkeakoulun Historian laitos, Jatkosodan historia, osa 6, WSOY, Helsinki, s. 186.

41 Karhunen, Joppe, Taistelulentäjien jatkosota, Tammi, Helsinki 1994, s. 162.

42 Mauri Hartikainen

43 Ibid

44 Ibid

45 Ibid

46 Erkki Pale, päiväämätön käsikirjoitus, sodan ajan radiotiedustelua koskeva selostus, laadittu eversti Paasosen teokseen Marsalkan tiedustelupäällikkönä ja hallituksen asiamiehenä, teksti kirjoittajalla

47 Ibid

48 Ahti Lappi, Kotialueen ilmapuolustuksen torjuntavoitto 1944, Jatkosodan Pikkujättiläinen, WSOY Helsinki 2005, s. 716

49 Ilmavoimien Viestipataljoona

50 Erkki Paleen käsikirjoitus

51 T Tuomen kokoelma, päiväämätön ja allekirjoittamaton muistio ”Muutamia detaljeja, jotka ovat omiaan helpottamaan A:n (=ADD:n) toiminnan seuraamista, sekä erinäisten ratkaisujen tekemistä”.

52 Helminen, Martti – Lukander, Aslak, Helsingin suurpommitukset helmikuussa 1944, WSOY Helsinki 2004

53 Seppo Kepponen

54 Hartikainen

55 Ilmavoimien Viestipataljoona

56 Sota-arkisto T 17159/6 Päämajan Tied. 2:n kirje 441/1.12.1944, Vihollisen radiotiedustelutuloksia

57 Kesk-Suomen Ilmailumuseo, Paavo Visan kokoelma, allekirjoittamaton muistio, Liite 2 IlmavRadP:n kirjelmä 1159/6h/sal/3.6.1944 ”Neuvostoliiton ja omien ilmavoimien radioliikenteestä tehtyjä havaintoja ja niiden soveltaminen omien ilmavoimiemme radioliikenteen kehittämiseksi”,

58 Hartikainen

Edellinen sivu:
Seuraava sivu: Ihantalan panssarikoodi

Uutiset

Sivu 1 / 6  > >>

Kategoria: General
Kirjoittaja: Tiedottaja
Lokakuussa 2016 julkaistiin Ohto Mannisen, Lauri Lehtosen ja Timo Lienen kirjoittama kirja Sanomansieppaajia ja koodinmurtajia, joka kertoo radiotiedustelumme toiminnasta sotavuosina 1939–45.
Kategoria: General
Kirjoittaja: Tiedottaja

Kouvolan Sotilasradiomuseo järjestää 10.–11.9. (lauantai-sunnuntai) matkan Pietariin ja Kronstadtiin. Pietarissa tutustutaan sotamuseoon ja Kronstadtissa Popov-museoon. Matka varmasti kiinnostaa myös ELSO-killan jäseniä.

Matka Kronstadtiin kulkee Suomenlahden ali ja yli menevää patotietä, joten sekin nähdään matkalla.

Matkan kustannus on n. 250 €/henkilö + viisumikulut. Ilmoittautuminen matkalle 30.7. mennessä

Ilmoittautuminen sähköpostilla: museo@putkiradiomuseo.fi

Kategoria: General
Kirjoittaja: Tiedottaja
ELSO-kilta kokoontuu vuosikokoukseen Turkuun lauantaina 9.4. klo 15 alkaen. Kokouksen lisäksi päivän ohjelmassa on esitelmiä, ruokailu ja sauna. Kaikki jäsenet toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi.