Tulosta tämä sivu

Stella Polariksen jälkeen

Lauri Lehtonen
29.11.2007

1.1. PMRadP:n lakkauttaminen ja tiedustelujohdon siirtyminen rauhan ajan organisaatioon

Radiotiedustelun toiminta lamaantui syyskuussa 1944 kun sekä johto että pääosa henkilöstöä siirtyi Stella Polaris-operaation puitteissa Ruotsiin. Päämajan Radiopataljoonan reserviläiset kotiutettiin välirauhan ehtojen mukaisesti viimeistään 30.11.1944. Osa sekä kantahenkilökuntaa että reserviläisiä oli tässsä vaiheessa vielä Stella Polaris- matkalla. Reserviläiset kotiutettiin sitä mukaa kun he saapuivat Suomeen.

Eversti Hallamaan tavoitteena oli käynnistää radiotiedustelu uudelleen maassa olevan ja Ruotsista palaavan kantahenkilökunnan voimin. Tähän liittyi myös hänen pyrkimyksensä säilyttää radiotiedustelulle jo ennen sotia saadut 55 vakinaista aliupseeritointa miehittämällä ne heti kun sopivia ammattitaitoisia henkilöitä palasi kotimaahan.

Tässä uudelleenkäynnistysvaiheessa merkittävässä osassa toimi luutnantti TRO Kylmänoja, joka sodan aikana oli ollut PMRadP:n 3. komppanian eli moottoroidun komppanian tehtävissä, hoitanut muun muassa komppanian päällikkyyttä sijaisena. Hän palasi Ruotsista lokakuun loppupäivinä 1944. Mikkelissä pataljoonan komentaja, komentajakapteeni Pekka Visa antoi hänelle käskyn siirtyä Säämingin Rauhalinnaan, jossa siinä vaiheessa oli vielä varsin supistuneessa kokoonpanossa PMRadP:n 2. komppania eli entinen Radiotiedustelukeskus, noin kymmenen miestä ja saman verran lottia. Näistä pääosa kotiutettiin nopeasti niin, että 20.11.1944 oli Rauhalinnassa Kylmänojan lisäksi 3 radioaliupseeria ja 2 muonituslottaa.

Tapahtumat seurasivat nopeasti toisiaan. 20.11. Kylmänoja sai käskyn siirtyä Mikkeliin, jossa hänen tuli toimia pataljoonan komentotoimiston toimistoupseerina selvittelemässä rauhanajan tilaan siirtymiseen liittyviä asioita. Komentotoimistosta tuli Päämajan Radiopataljoonan selvittelyelin. Seuraava vaihe oli Päämajan Radiopataljoonan lakkauttaminen 30.11. Rauhan ajan kokoonpanossa siitä tuli Puolustusvoimain Pääesikunnan (Pv.PE) Ulkomaaosaston Tilastotoimiston eli Ulk.2:n osana toimiva radiojaos, jonka johtopaikkana toimi mainittu selvittelyelin.Ulk.2:n päällikkönä toimi eversti Hallamaa ja radiojaoksen päällikkönä edelleen, vielä muutaman päivän ajan, PMRadP:n viimeisenä komentajana toiminut komentajakapteeni Pekka Visa.

5.12. Kylmänoja sai käskyn mennä eversti Hallamaan puhutteluun Mikkeliin. Tällöin Hallamaa ilmoitti Kylmänojalle, että komentajakapteeni Visa siirtyy samana päivänä muihin tehtäviin ja että radiojaoksen päälliköksi tulee luutnantti Pekka Varttinen. Varttinen olisi kuitenkin olisi vielä sidottuna muualle, josta syystä Kylmänojan tulisi hoitaa päällikkyyttä siihen asti kun Varttinen ottaa tehtävän vastaan. Samassa yhteydessä selvisi, että kuuntelutoiminta oli jatkunut koko ajan Kauniaisissa ns Lepokodissa luutnantti Voldemar Heynon johtamana 3 – 4 kuuntelijan voimin. Heynon virka (toimistoupseeri) oli ylimääräinen virka, joka muiden ylimääräisten virkojen tapaan lakkautettiin. Heyno nimitettiin 10.12.1944 5. luokan toimistosihteerin toimeen. Kauniaisten pisteessä seurattiin joitakin meripuolen verkkoja, jotka vielä eivät olleet vaihtaneet sodan aikaisia työskentelytaulukoitaan. Matti Lukkarin mukaan merivoimien tiedustelua johtavan komentajakapteeni Antti Leinon alaisuudessa olisi ollut kuunteluelin, jonka päätehtävänä oli Neuvostoliiton Itämeren laivaston radioliikenteen kuuntelu. Kylmänoja ei tästä mainitse mitään, joten kyseessä on melko varmasti ollut juuri Heynon johtama ryhmä Kauniaisissa, joka ainakin ennen Ulk.2:n radiojaoksen perustamista on todennäköisesti raportoinut tuloksistaan Leinolle. Avaustoimintaa hoiti majuri Yrjö Palko, pitkän linjan radiotiedustelumies jo sotaa edeltäneeltä ajalta. Hän oli ollut muun muassa Radiotiedustelukeskuksen päällikkönä Sortavalassa, mutta siirretty sodan aikana välillä muihin tehtäviin. Samassa puhuttelussa Kylmänoja sai lisäksi tehtäväkseen etsiä Mikkelin lähistöltä sopivan paikan radiojaoksen johtopaikaksi.

Kylmänoja aloitti nyt radiojaoksen johtamiseen liittyvät työt. Kuuntelutoimintaan hän ei puuttunut, sillä sen hoiti Kauniaisissa luutnantti Heyno itsenäisesti. Käytännössä päätehtäviä olivat henkilöasiat, erityisesti Ruotsista palaavien reserviläisten ja kantahenkilökunnan asioiden järjestely. Tässä vaiheessa selvittelyelin (radiojaoksen toimisto) sijaitsi Mikkelisssä Hallituskatu 3:ssa yhdessä pienessä toimistohuoneessa. Henkilöstöä oli Kylmänojan lisäksi vääpeli ja kaksi kanslia-apulaista. Tehtäviin kuului Stella-henkilöstön Ruotsista palaamiseen liittyen muun muassa:

  • PMRadP:n jäljiltä esiintyvien epäselvyyksien, tiedustelujen, laskujen yms selvittäminen,
  • kotiutettuja reserviläisiä koskevien asioiden, kuten palvelutodistusten, henkilötodistusten, lomatodistusten ja litteroiden sekä yksityisomaisuutta koskevien asioiden selvittäminen,
  • kantahenkilökunnan vastaanottaminen ja ehdotusten tekeminen uudelleen sijoittamisesta,
  • ylimääräisissä viroissa palvelleiden ja 30.11.1944 viroista vapautettujen palkka-asioiden hoitaminen

Virallisen kotiuttamispäivän jälkeen saapuvien osalta oli paluu-matkustamista varten hoidettava sotilaspassi- ja passiasioita, sillä papereissa heidät oli ilmoitettu jo kotiutetuiksi. 30.11.1944 vapautetut ylimääräisten virkojen haltijat saivat palkkaa 15.1.1945 saakka. Näissä hallinnollisissa asioissa radiojaos oli Ulk.2:n kansliajaoksen (majuri Pekka Jänhiä) alainen. Näiden, monissa tapauksissa epäselvien asioiden hoitaminen vaati paljon työtä.

Tehtävä, jota luutnatti Varttinen oli hoitamassa, oli ns Kyynel-verkon perustaminen yhdessä luutnantti Juho Kallioisen kanssa. Tämä hanke lähti samalta pohjalta kuin asekätkentähanke, joskaan ei organisaationa ollut yhteydessä asekätkentäorganisaatioon. Kyynel-verkko oli everstien Paasonen ja Hallamaa aloitteesta perustettu, miehityksen, kumouksen tai muun vastaavan tilanteen varalta suunniteltu radioverkko, jolla taattaisiin ylimmälle johdolle tietojen saanti ja johtamismahdollisuudet koko valtakunnan alueella. Aloite oli eräiden tietojen mukaan tullut Ruotsista, jossa haluttiin taata tietojen saanti Suomesta edellä mainituissa erityistilanteissa. Johtuen siitä, että kyseessä oli itse asiassa tiedustelupuolen hanke, tuli siihen tarvittava henkilöstö myös tiedustelupuolelta eli ammattitaitosyistä Päämajan Radiopataljoonasta. Kallioisen ja Varttisen lisäksi siihen sitoutui joukko Radiopataljoonan kantahenkilökuntaa ja reserviläisiä. Muu osa Radiopataljoonan palveluksessa olevaa kantahenkilöstöä toimi tässä vaiheessa luutnantti Heynon kuunteluryhmässä Kauniaisissa. Kylmänoja ei tiennyt Kyynel-verkosta mitään ennen kuin Varttinen informoi häntä toukokuussa 1945 lähtiessään Maasotakoulun kadettilinjan täydennyskurssille.

1.2. Toimipaikat ja henkilöstö

Luutnantti Varttinen palasi Kyynel-radioverkon perustamistehtävistä tammikuun puolivälissä ja otti radiojaoksen päällikkyyden. Tässä vaiheessa radiojaokselle oli löydetty uusi sijoituspaikka Sutelassa, Mikkelistä noin 8 km Juvalle päin Mikkelin maaseurakunnan kappalaisen puustellin mailla sijaitsevan parakkialueen. Sieltä saatiin käyttöön kolme parakkia, yksi johtajaa ja johtoryhmää (myöhemmin käytettiin nimitystä liikenneryhmä), yksi majuri Palkon johtamaa avausryhmää varten sekä yksi asunto- ja varastotarkoituksiin. Alueella oli jo ennestään kapteeni Lotsarin johtama Päämajan ulkomaaosaston sotilasasiamiehiin (Ankara, Bern, Madrid) yhteyttä hoitava radioasema
Varttisen saavuttua alettiin kuuntelutoiminnan laajentaminen ja organisointi. Kevättalven 1945 kuluessa kuuntelupisteiden verkko muodostui seuraavaksi:

  1. Kauniaisten kuunteluasema siirtyi tammikuussa Munkkiniemessä sijaitsevalle Kaartintorpalle. Siellä oli jo sitä ennen toiminnassa kapteeni Osmo Töyrylän johtama Ulk.2:n tekninen jaos. Sodan aikana Kaartintorppaan oli sijoittunut PMRadP:n Varikkokomppania eli tekninen varikko- ja huoltoyksikkö, jonka päällikön majuri Lautkarin alaisena Töyrylä toimi koko sodan ajan. Ilmeisesti tekninen jaos hoiti alkavassa toiminnassa tarvittavan kaluston jakamisesta ja huoltamisesta. Kuuntelujoukon vahvuus nousi tammikuussa 10 – 12 mieheksi. Kuuntelupisteitä oli 2 – 3. Kaartintorpan aseman kohteena olivat meripuolen verkot. Kuuntelumateriaali ja lähialueen muista (kodeissa sijaitsevista) kuuntelupisteistä kerätty materiaali lähetettiin päivittäin Pv.PE:n kuriirin mukana Sutelaan. Tammikuun lopussa tuli Heynon tilalle päälliköksi upseerikokelas Eero Taipale (josta 1960-luvulla tuli Viestikoelaitoksen Viestikoeaseman päällikkö). Heyno siirtyi Sutelaan majuri Palkon avausryhmään. Siihen aikaan kokelas oli avoasteikossa aliupseereita vanhempi. Taipaleella oli Helsingin varuskuntapataljoonan kersantin toimi. Kuuntelijat olivat pääosin vääpeleitä ja sotilasmestareita. Kevättalvella arvoasteiden vanhemmuusjärjestys muuttui. Kokelas sijoittui kersantin ja ylikersantin väliin. Tällöin Taipale ei voinut enää olla päällikkö ja siihen tehtävään tuli luutnantti Matias Salminen. Taipale siirrettiin Sutelaan.

    Kuuntelijoiden värväämistä ja palveluksessa pysymistä vaikeutti erityisesti asuntopula, niin Helsingissä kuin muuallakin. Helsingissä turvauduttiin erilaisiin tilapäisjärjestelyihin. Poikamiehiä oli majoittuneena muun muassa Olympiastadionin tiloihin. Toinen ratkaisu oli kuuntelijoiden toimiminen kodeissaan.
  2. Säämingin Rauhalinnaan perustettiin helmi- maaliskuussa toinen asema, jossa toimi yksi kuuntelupiste 6 aliupseerin voimin. Rauhalinnaan oli sijoitettu asumaan Ruotsista palannutta PMRadP:n kantahenkilöstöä. Kuunteluaseman henkilöstö muodostui juuri tästä joukosta. Säämingin asema hoiti maapuolen kuuntelua.
  3. Kolmas asema perustettiin keväällä Yläneen Kalikassa olevaan Ulk.2:n taloon, jossa sodan aikana oli toiminut PMRadP:n suuntimo. Aseman päälliköksi määrättiin vääpeli M Hämäläinen. Aseman muu henkilöstö: Martti Turunen, Leonard Kuisma, Eero Väihkönen, Armas Juusti ja Lauri Vesterinen. Asema hoiti meripuolen kuuntelua.
  4. Helsingin asuntopulan vuoksi siirrettiin maaliskuussa Kaartintorpalta yksi kuuntelupiste, 5 kuuntelijaa Mikkeliin (Sutelaan), tehtävänä edelleen meripuolen kuuntelu.
  5. Asunto-ongelmien vuoksi Hallamaa päätti, että halukkaat, edellä mainittujen kiinteiden asemien lähialueella asuvat kuuntelualiupseerit voivat työskennellä kodeissaan. Tällä tavoin voitiin palveluksessa pitää mahdollisimman suuri osa ammattitaitoista väkeä ja samalla luoda heille siedettävät toimintaolosuhteet. Kylmänoja pyrki löytämään mahdollisesta kuuntelijajoukosta sellaisia, joilla oli asunto tai jotka voivat saada asunnon edellä mainittujen kolmen asemapaikan lähialueilta. Näille annettiin mahdollisuus työskennellä kodeissaan. Tällä tavalla saatiinkin kuunteluvoimaa jonkin verran lisää palvelukseen. Näiden pisteiden tuottaman kuuntelumateriaalin kävi kuriiri aika-ajoin noutamassa. Myös reserviin siirtyneille sodan ajan kuuntelijoille annettiin vastaanottimia kotiin. Näin esimerkiksi Kouvolassa asuvalle Olavi Haaskivelle Kylmänoja lähetti vastaanottimen. Haaskivi ei sitä kuitenkaan käyttänyt, vaan palautti aikanaan takaisin.

    Erikoistapauksena tästä oli Kauniaisissa Gallträskin rannalla sijaitseva ns Nyforsin huvila, joka koko sodan ajan oli ollut tiedustelupuolen omistuksessa, asuntona ja jossain vaiheessa myös radioaseman sijoituspaikkana. Tänne sijoitettiin toukokuussa 1945 kuuntelupiste, joka toimi ikään kuin Kaartintorpan aseman sivupisteenä. Taloon, jossa oli neljä huonetta ja keittiö, sijoitettiin aluksi kolme aliupseeriperhettä ja kuuntelupiste. Kolmas aliupseeri muutti pian pois, jolloin toiselle jäljelle jääneelle Artturi Kaltokarin perheelle jäi kaksi huonetta ja osuus keittiöön. Samalla tontilla sijainneessa rantamökissä asui luutnantti Matti Salminen perheineen. Kuuntelupisteellä työskenteli ympärivuorokautisesti 4 kuuntelijaa. Kaksi heistä asui omissa asunnoissaan Kauniaisissa ja Helsingissä. Luutnantti Salminen työskenteli Kaartintorpan aseman päällikkönä, kuten edellä mainittiin. Samalla hän hoiti luutnantti Varttisen alaisena myös Kyynel-verkon asioita. Hän vei joka aamu vuorokauden aikana kerätyn kuuntelumateriaalin Kaartintorpalle, josta se lähetettiin edelleen Sutelaan.

    Väinö Rantanen kertoo haastattelussaan, että hän oli ensin jonkin aikaa Kaartintorpalla kuuntelutehtävissä. Sieltä hänet kahden muun kuuntelijan kanssa siirrettiin Korkevuorenkadulle Pv.PE:n rakennuksen tornihuoneeseen, sieltä taas jonkin ajan kuluttua Katajanokalle Laivastokadulle erään meriupseerin (mahdollisesti komentajakapteeni Leino) asuntoon, jonka yhdessä huoneessa ryhmä yhtä vastaanotinta käyttäen teki kolmivuorotyötä. Täältä siirryttiin vielä keskikaupungille kapteeni Paavo Visan asuntoon. Kertyneet kuuntelutulokset kävi keräämässä luutnantti Matti Salminen.
  6. Kajaaniin perustettiin kahden miehen ”kotikuuntelupiste” maapuolen kuuntelua varten.
  7. Keskustelua oli kevättalvella 1945 myös kuuntelujoukkueen lähettämisestä Lapin sotaan. Tätä ajatusta ei toteutettu. Eräänä syynä resurssipulan lisäksi saattoi olla se, että saksalaisten salaamisjärjestelmiä ei pystytty murtamaan.

Radiotiedustelun johtoelin oli siis Sutelassa Varttisen ollessa radiojaoksen päällikkönä ja Kylmänojan hänen apulaisenaan kuuntelutoiminnan ja liikennetutkimuksen johtajana. Organisaatioon saatiin myös lisää upseereita alijohtajiksi. Meripuolen kuuntelun ohjaajaksi palkattiin 1.3.1945 jo reserviin siirtynyt entisen PMRadP:n luutnantti H Fredriksson ja maapuolelle vastaavasti luutnantti J Hirvonen. Varttinen oli nyt radiojaoksen johtajana suoraan Ulk.2:n päällikön alainen. Huoltoasioissa Varttinen piti yhteyttä majuri Jänhiään.

Avaustoimintaa hoiti ryhmä, jota johti majuri Yrjö Palko apunaan luutnantti Voldemar Heyno. Avauspuolelle oli saatu Palkon ja Heynon lisäksi luutnantti G Lindeman ja toimistosihteerit Kortelainen ja Rosinko. Palko ryhmineen ei ollut Varttisen alainen, vaan hän raportoi suoraan Ulk.2:n päällikölle. Voldemar Heyno erosi palveluksesat 29.2.1945 siirtyen viljelemään kotitilaansa Lietoon.

Mainittakoon, että Lindeman ja Hirvonen olivat samanaikaisesti Kyynel-verkon aluepäälliköitä. Verkko oli tässä vaiheessa valmis, mutta passiivisena ilman toimintaa. Seuraavan sivun kuva esittää organisaatiota sen laajimmillaan ollessa maaliskuussa 1945. Ulk.2:n päälliköksi on merkitty everstiluutnantti Uljas Käkönen. Virallisesti Hallamaa erosi 5.4. omasta pyynnöstään.

Henkilöstön kokonaisvahvuudesta ei ole täsmällistä tietoa. Lähtien siitä, että Kylmänojan mukaan kaikki 55 vakanssia oli täytetty, näistä muutamat reservistä palkatuilla aliupseereilla, lienee kokonaisvahvuus upseerit ja toimistohenkilökunta mukaan lukien ollut noin 70. Kaikki eivät ilmeisesti olleet varsinaisissa radiotiedustelutehtävissä. Osa oli sitoutuneena Kyynel-verkkohankkeeseen ja osa Valvontakomission puhelinkuunteluun (josta jäljempänä). PMRadP:n henkilöstöä siirrettiin joulukuussa 1944 myös PvPE:n valvontatoimiston palvelukseen. Näihin henkilöihin on saattanut sisältyä myös radiotiedustelun vakanssikiintiöön kuuluvia aliupseereita.

Vakansseilla olevat kuuntelualiupseerit olivat muodollisesti Helsingin Autokomppanian kirjoilla tehtävänimikkeenä PvPE:n viestialiupseeri. Autokomppania maksoi siis palkat.

Piirros
Piirros: Tauno Kylmänoja

1.3. Toiminnan kohteet ja tulokset

Sen ansiosta, että Kauniaisten Lepokodissa toiminut meripuolen kuunteluryhmä oli toiminut koko Stella Polaris-vaiheenkin ajan, oli kuuntelu siltä osin ainakin jossakin määrin pysynyt kiinni kohteissaan. Nämä olivat keveiden merivoimien verkkoja, jotka toimivat edelleen sodan aikaista kutsu- ja salaamisjärjestelmää käyttäen. Luutnantti Fredriksson oli sodan aikana perehtynyt nimenomaan Neuvostoliiton merivoimien viestitysjärjestelmiin ja pystyi näin hoitamaan sen kohdealueen liikennetutkimusta ja kouluttamaan kuuntelijoitakin näitä kohteita seuraamaan. Liikennetutkimuksen käsittelemän sanomamateriaalin Fredriksson toimitti edelleen Palkon ryhmälle avattavaksi. Palkon ryhmässä toimiva Heyno oli myös koko sodan ajan toiminut avaajana nimenomaan meripuolella ja oli siten sen alan asiantuntija. Seurannassa olevat merivoimaverkot alkoivat kuitenkin muuttaa järjestelmiään, jonka tuloksena kohteita alkoi ”karata” käsistä. Ilmeisesti kuunteluresurssit ja niiden toiminnan teho eivät riittäneet kadonneiden verkkojen uudelleen löytämiseen ja tunnistamiseen.

Väinö Rantanen kertoo haastattelussaan, että kokeneet, jo 1930-luvulla Neuvostolaivastoon kohdistuneen kuuntelun aloittaneet miehet tunsivat kohteittensa erikoispiirteet niin hyvin, että he pystyivät tunnistamaan verkot ilman muita apuvälineitä.

Maapuolella kohteiksi pyrittiin löytämään NL:n rajavartiojoukkojen verkkoja, jotka sodan aikanakin olivat erityisesti Itä-Karjalassa toimineen liikkuvan radiotiedustelun tärkeitä kohteita. Varsinaisten maavoimien radioliikenne oli luonnollisesti rauhan tultua vähentynyt oleellisesti.

Maapuolen osalta ei kuuntelussa ollut jatkuvuutta senkään vertaa kuin meripuolella. 4 – 5 kuukauden tauon aikana olivat rajavartiojoukotkin ehtineet vaihtaa järjestelmiään. Toisaalta on mahdollista, että viestitys oli paljolti siirtynyt langallisiin yhteyksiin. Etsintä tuotti vain satunnaisluonteista hajamateriaalia, jota ei systemaattisesti voitu yhdistää mihinkään kohteeseen. On myös huomattava, että radiojaokseen ei kuulunut yhtään suuntimoa. Tätä hajamateriaalia ei voitu myöskään avata, sillä salaamisjärjestelmiä oli muutettu. Sitä varastoitiin joksikin aikaa ja sitten aika-ajoin käyttökelvottomana tuhottiin.

Palko toimitti avatun materiaalin suoraan Hallamaalle. Hallamaalle toimitettiin myös avaamatonta materiaalia. Kylmänoja ei kertomansa mukaan tarkkaan tiennyt, minkälaisia tulokset olivat, eikä hänellä ollut käsitystä, miten Hallamaa niitä käytti. On mahdollista, että Hallamaa vei aineistoa Ruotsiin, jopa Ranskaan. Tämä on vain arvelu, joka perustuu siihen, että USA:n kansallisarkistosta myöhemmin löytyneistä Stella Polaris- asiakirjoista voi päätellä, että Hallamaalla oli käytössään sodan jälkeen saatuja radiotiedustelun tuloksia. Myös Kylmänoja esittää vastaavan mahdollisuuden olleen olemassa.

Sekä Kylmänojan että Taipaleen ja Käkösen mukaan radiojaoksen toimintaa leimasi jokseenkin huono työmoraali ja yleinen leväperäisyys. Hallamaa oli alkupuhuttelussaan Kylmänojalle todennut, että nyt on kyseessä ylimenovaihe, jossa tärkeintä on radiotiedustelun vakanssien säilyttäminen. Kylmänoja arvelee toiminnan ohjauksen ja käskytyksen olleen juuri tästä syystä ylimalkaista ja puutteellista verrattuna sodan ajan tilanteeseen. Ainakin osa kuunteluhenkilöstöä suhtautui tehtäväänsä leväperäisesti. Taipale kertoo, että Kaartitorpan kuuntelijat saattoivat kesken työpäivän lähteä ryyppäämään. Reino Seilola, joka toimi kuuntelijana Rauhalinnassa juuri tässä vaiheessa, kertoo, että siellä ei käytännössä enää kuunneltu. Myös Väinö Rantanen kertoo, että työtä tehtiin enemmän harrastusluonteisesti, eikä jatkuvaa työpaikalla oloa katsottu niin tärkeäksi. Näin eivät tuloksetkaan voineet olla kovin hyviä. Käkönen kertoo kesällä 1945 Säämingin Rauhalinnaan tekemänsä tarkastusmatkan tuloksena, että kuuntelua hoidettiin vuorotyönä läpi vuorokauden. Sen sijaan hän paheksui sitä, että kuuntelualiupseerit olivat tuoneet perheensäkin ”tähän upeaan tsaarinajan metsästysmajaan”. He hoitivat puutarhapalstojaan ja kalastivat. Ympäristö oli sen sijaan sekainen kuin myrskyn jäljiltä. Ilmeisesti Käköselle oli hieman kaunisteltu tilannetta kuuntelun suhteen.

1.4. Valvontakomission puhelujen kuuntelu

Liittoutuneiden valvontakomission tultua Suomeen syksyllä 1944 aloitettiin eversti Paasosen käskystä sen puhelujen kuuntelu. Tulokset annettiin korkeimmalle johdolle, ainakin tasavallan presidentti Mannerheimille ja puolustusvoimien komentajalle kenraali Heinrichsille. Puhelinkuuntelua pidettiin tärkeänä, ja kun se ilmeisesti sekavista oloista johtuen tyrehtyi vuoden 1944 loppupuolella antoi tiedustelupäällikkö eversti Paasonen everstiluutnantti Käköselle käskyn sen uudelleen organisoinnista ja pätevän johtajan valitsemisesta sille. Tässä vaiheessa tuli tälle toiminnalle liittymä Päämajan Radiopataljoonaan, sillä johtajaksi valittiin komentajakapteeni Pekka Visa. Tätä siis tarkoitti alussa mainittu eversti Hallamaan Kylmänojalle kertoma tieto, että Visa siirtyy toisiin tehtäviin. Käkösen mukaan tämä valinta oli Visan kannalta varsin dramaattinen. Everstiluutnantti Käkösen suorittamassa tarkastuksessa ilmeni, että PMRadP:n asioita hoidettiin syksyllä 1945 erittäin huonosti. Kaikenlainen kurittomuus ja epäjärjestys vallitsi pataljoonan esikunnan alueella Mikkelissä. Käkösen mielestä pataljoonan komentajan vaihtaminen oli välttämätöntä. Kun Visalle tässä vaiheessa esitettiin vaihtoehdoksi siirtymistä puhelinkuuntelun johtajaksi, hän kieltäytyi. Tällöin Paasonen esitti Visalle kaksi vaihtoehtoa, joko siirtyminen pataljoonan komentajan tehtävistä puhelinkuuntelun johtajaksi tai kuulustelut ja syyte sotaylioikeudessa. Selkä seinää vasten asetettuna Visa valitsi ensimmäisen vaihtoehdon.

Kuuntelun suorittajiksi tarvittiin venäjänkieltä hyvin taitavia, luotettavia henkilöitä. Oli luonnollista, että valituksi tuli ainakin pääosin entistä PMRadP:n henkilöstöä. Eräs näistä oli myöhemmin Viestikoelaitoksessa palvellut toimistosihteeri, majuri Nikolai Jürgens. Kuuntelu kohdistui valvontakomission yhteyksiin sen majapaikasta hotelli Tornista ainakin Moskovaan, Leningradiin ja Porkkalaan. Virallisesti puhelinkuuntelu lopetettiin keväällä 1945.

1.5. Radiotiedustelun lopettaminen ja henkilöstön uudelleen sijoittaminen

Sotilastiedustelun toimintaedellytykset alkoivat kevään 1945 sekavissa oloissa aikana ratkaisevasti heiketä. Asekätkentä oli paljastunut. VALPO oli aloittanut tutkimukset ja pidätykset. Paine myös tiedustelujohtoa vastaan kasvoi. Operaatio Stella Polaris oli luonnollisesti Valvontakomission ja VALPON silmissä ollut erittäin epäilyttävä. Myös radiotiedustelun uudelleen käynnistämistä pidettiin ilmeisesti asekätkentään liittyvänä ja siksi epäilyttävänä tai suorastaan rikollisena toimintana. Munkkiniemen Kaartintorpassa (ja myös kotonaan Keravalla) kuuntelijana toiminut Tenho Saarentaus muistelee, että Kaartintorpan luona kadulla seisoi VALPON etsivä, ilmeisesti seuraamassa, mitä talossa tapahtui. Kuuntelijat tosin miettivät, ”pitäisikö kaverille viedä termoksessa teetä, kun niin näyttää palelevan”. Merkitystä oli varmasti olemattomiin kuuntelutuloksiin liittyvällä yleisellä turhautumisella ja motiivin heikkenemisellä.

Ensimmäisenä merkkinä mahdollisesta tiedustelukuuntelu supistumisesta oli se, että maaliskuussa, jolloin organisaatio sinänsä oli vahvimmillaan, suunnattiin osa kuunteluvoimaa omien puolustusvoimien radioviestityksen valvontaan. Käytettävissä olevista asiakirjoista ei käy selville, oliko kyse valvonnan tehostamistarpeesta sinänsä, vai radiotiedusteluorganisaation työllistämisestä tiedustelun mahdollisen alas ajon varalta. Toukokuussa valvontatehtävä annettiin jokaiselle kuunteluasemalle muun toiminnan rinnalle.

Toukokuussa everstiluutnantti Käkönen antoi radiojaokselle tehtäväksi laatia suunnitelman ja esityksen kuuntelutoiminnan lopettamiseksi. Esityksen laati luutnantti Holger Fredriksson ja Kylmänoja luovutti sen Käköselle. Tässä vaiheessa ei mitään päätöksiä vielä tehty.

Kesäkuussa oli uusi puolustusvoimain komentaja kenraaliluutnantti J. Lundqvist käskenyt laatimaan esityksen radiotiedustelun lopettamisesta. Sillä välin oli toiminnassa siirrytty yhä enemmän oman radioliikenteen valvontaan.

Heinäkuussa Ulk.2 siirrettiin Helsinkiin, jossa se sijoitettiin Laivanvarustajankatu 2:een. Lopullinen päätös ja käsky radiotiedustelun lopettamisesta tuli Kylmänojan mukaan 27.7.everstiluutnantti Käkösen puhuttelussa Helsingissä. Käsky pantiin täytäntöön välittömästi. Päivämäärätiedossa on horjuvuutta sikäli, että Kylmänoja käyttää sanontaa ”luultavasti”. Toisaalta Käkönen mainitsee olleensa lomalla ja saaneensa käskyn kesken loman mennä 27.7. radioasemalle Mikkeliin, jossa hänelle tulisi puhelu. Puhelussa hän sai tiedon, että hänet tultaisiin pidättämään, ellei hän poistuisi välittömästi maasta. Toisaalta Artturi Kaltokari muistaa kalenterimerkintöihinsä nojautuen, että lopettamiskäsky tuli Kauniaisiin Nyforsin huvilan kuunteluasemalle 15.7., jolloin toiminta välittömästi lopetettiinkin ja vastaanottimet vietiin pois. 15.7. on todennäköisimmin oikea päivämäärä. Lopettamiskäskyn varsinaisesta antajasta ei ole varmaa tietoa. Yleinen käsitys on, että Valvontakomissio olisi kieltänyt sotilastiedustelun kokonaan johtuen tiedusteluorganisaation osuudesta miehityksen varalta tehtyihin varautumistoimiin, joita edellä on käsitelty. Asiakirjatietoa tästä ei kuitenkaan ole.

Kuunteluhenkilöstö sai kuukauden ylimääräisen loman, jona aikana heille suunniteltiin uudet sijoituspaikat ja tehtävät, osa merivoimiin, osa ilmavoimiin ja loput varuskunnalliseen Helsingin viestiosastoon. Jotkut upseereista ja siviilihenkilöstö siirrettiin Pv.PE:n viestiosastoon. Luutnantti Kylmänoja siirtyi 18.8.45 toimistosihteerin toimeen Ulk.2:n sanomalehtiarkiston päälliköksi.

On mahdollista, että kuuntelua jossakin muodossa suoritettiin sen jälkeenkin. Kuuntelija-aliupseeri Eero Väihkönen, joka siirrettiin merivoimiin viestialiupseeriksi, kertoo, että hän ja muut merivoimiin siirtyneet entiset kuuntelijat kuuntelivat vielä kesällä 1945 aluksilla toimiessaan muun viestitystoiminnan salliessa Neuvostoliiton merivoimien verkkoja. Tulokset toimitettiin majuri Palkolle Helsinkiin. Lähetti kävi ne autolla noutamassa laivastoasemalta aluksen käydessä satamassa. Väihkönen ei osannut määritellä päivämääriä, mutta on mahdollista, että tämä toiminta jatkui vielä virallisen lopettamiskäskyn jälkeen. Myös Heiskanen mainitsee (lähdettä ilmoittamatta), että ainakin yksi asema toimi vielä syksyllä. Toisaalta Kylmänojan käsityksen mukaan nämä väitteet ovat olleet vain VALPON kuulustelijoiden bluffia. Everstiluutnantti Käkönen pidätettiin elokuussa 1945, eikä ole uskottavaa, että kukaan tämän jälkeen olisi halunnut jatkaa toimintaa.

1.6. Kuulustelut ja rikosepäilyt

Asekätkentäoperaation paljastuttua alkoi mittava tutkinta- ja kuulusteluprosessi, jota hoiti ensin VALPO, myöhemmin sen lisäksi myös erityinen Sisäministeriön Tutkintaelin (SMTE). Prosessiin vedettiin mukaan myös Kyynel-verkkohankkeeseen liittyvät henkilöt, koska VALPO katsoi sen olleen osa asekätkentää. Edelleen tutkinnan ja epäilyjen kohteiksi tulivat myös radiotiedustelumiehet majuri Palko ja luutnantti Kylmänoja, mutta myös useat kuuntelijat. Tutkittavat joutuivat olemaan pitkiä aikoja pidätettyinä ja tutkintavankeudessa.

Esimerkiksi luutnantti Kylmänoja oli vuosina 1945 – 1947 pidätettynä yhteensä yli 4 kuukautta, joista ainakin 75 vrk eristyssellissä. Kuulustelijoiden ja tutkijoiden lähtökohtana oli, että sekä Kyynel-verkon rakentaminen että radiotiedustelun uudelleen käynnistäminen liittyivät oleellisena osana asekätkentään. Myös Valvontakomission puhelinkuuntelu katsottiin olevan rikollista toimintaa. Asioita oli omiaan sekoittamaan se, että PMRadP:ssä palvelleita upseereita ja aliupseereita oli mukana kaikissa näissä hankkeissa. Kylmänojan osalta merkittävää oli se, että hän oli joutunut luutnantti Varttisen poissa ollessa vastaamaan radiotiedustelun yleisjohtamisesta ja myös saamaan tietoonsa Kyynel-verkkoon liittyviä asioita. Kylmänoja joutui kaikin keinoin puolustautumaan epäilyjä ja syytöksiä vastaan.VALPOlle antamissaan selvityksissä hän perusteli oman radiotiedustelun merkitystä ja laillisuutta mm seuraavilla seikoilla:

  1. radiotiedustelua harjoittavat kaikki itsenäiset valtiot osana puolustusjärjestelmää,
  2. radiotiedustelussa on tärkeätä jatkuvuus, sillä seurannan väliaikaisestikin katketessa on kohteita vaikea uudelleen saada kiinni,
  3. oli tärkeätä, että aikanaan toimialalle saadut vakanssit saatiin säilytetyksi ja kokenut henkilöstö pidetyksi palveluksessa,
  4. sodassa Saksaa vastaan olisi myös tarvittu radiotiedustelua; resurssit eivät tätä kuitenkaan mahdollistaneet.

Lopputuloksena pitkästä tutkintavankeudesta ja loputtomista kuulusteluista oli se, että mitään tuomiota ei tullut. Näin kävi kaikkien tutkittavina olleiden radiotiedustelumiesten samoin kuin Kyynel-verkon miesten (Visa, Palko, Varttinen ym) kohdalla. Tutkimuksissa ei löytynyt mitään sellaista, mikä edes taannehtivan lain valossa olisi voitu katsoa kielletyksi tai rikolliseksi. Tiedustelujohdosta ainoastaan everstiluutnantti Käkönen sai 12 kuukauden vankeustuomion osuudestaan varsinaiseen asekätkentään oltuaan tutkintavankeudessa 2 vuotta 7 kuukautta.

Edellinen sivu: Artikkelit
Seuraava sivu:

Uutiset

Sivu 1 / 6  > >>

Kategoria: General
Kirjoittaja: Tiedottaja
Lokakuussa 2016 julkaistiin Ohto Mannisen, Lauri Lehtosen ja Timo Lienen kirjoittama kirja Sanomansieppaajia ja koodinmurtajia, joka kertoo radiotiedustelumme toiminnasta sotavuosina 1939–45.
Kategoria: General
Kirjoittaja: Tiedottaja

Kouvolan Sotilasradiomuseo järjestää 10.–11.9. (lauantai-sunnuntai) matkan Pietariin ja Kronstadtiin. Pietarissa tutustutaan sotamuseoon ja Kronstadtissa Popov-museoon. Matka varmasti kiinnostaa myös ELSO-killan jäseniä.

Matka Kronstadtiin kulkee Suomenlahden ali ja yli menevää patotietä, joten sekin nähdään matkalla.

Matkan kustannus on n. 250 €/henkilö + viisumikulut. Ilmoittautuminen matkalle 30.7. mennessä

Ilmoittautuminen sähköpostilla: museo@putkiradiomuseo.fi

Kategoria: General
Kirjoittaja: Tiedottaja
ELSO-kilta kokoontuu vuosikokoukseen Turkuun lauantaina 9.4. klo 15 alkaen. Kokouksen lisäksi päivän ohjelmassa on esitelmiä, ruokailu ja sauna. Kaikki jäsenet toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi.